BMX jakautuu racingiin ja freestyleen
BMX-pyöräilyä pääsee harrastamaan monissa eri muodoissa, sillä siitä on kehittynyt erilaisia alalajeja. Näihin alalajeihin paneudumme tässä artikkelissa, jotta saat mahdollisimman laajan ja kokonaisvaltaisen kuvan BMX:sta – vaikka mahdollisen uuden harrastuksesi ainekseksi. Karkeasti ottaen BMX jaetaan racingiin ja freestyleen. BMX-racingissa ajetaan radalla ja siinä järjestetään myös kilpailutoimintaa Suomessa ja tietysti myös kansainvälisesti. BMX-racing on ollut olympialaji vuodesta 2008 lähtien. Freestylelajeissa tehdään erilaisia temppuja ja ne jaetaan liikkeiden ja ajopaikan perusteella dirttiin, ramppiin, streetiin ja flättiin. Vuodesta 2020 lähtien myös freestylessa päästään kisaamaan olympialaisissa, mikä tulee lisäämään näiden lajien näkyvyyttä.
BMX-freestyle kehitetään 1970-luvulla
BMX-pyöräilyn juuret ovat 1960-luvun Kaliforniassa. Lajin alkuperäismuoto oli juuri radoilla ajettava BMX-racing ja ensimmäiset kisat siinä pidettiin Kaliforniassa jo vuonna 1969. Lajin kannalta merkittävä vuosi oli 1971, jolloin se vilahti motocross-dokumentissa On Any Sunday, ja lukuisat nuoret ympäri Yhdysvaltoja kiinnostuivat BMX:sta. 1970-luvulla kehittyivät freestylelajit. Ensimmäinen historiallinen dokumentti freestyle-esityksistä on vuodelta 1974. Devin ja Todd Bankia kuvattiin tekemässä temppuja BMX-pyörillä heidän lapsuudenkotinsa pihalle rakentamassaan skeittirampissa. Tätä pidetään ramppi-BMX:n syntynä. Jo seuraavana vuonna lehdistö kiinnitti huomiota ilmiöön. Skateboarder Magazine julkaisi kuvia nuorista, jotka ajoivat pyörillä kotipihojen tyhjissä uima-altaissa.
1980-luku on BMX-freestylen kulta-aikaa
Yhdysvaltalaiset nuoret alkoivat yhä enenevissä määrin hyödyntää niin skeittipuistoja kuin muitakin soveltuvia tiloja BMX-pyörillä tehtäviin temppuihin. 1970-luvun lopussa freestyle-esityksiä alettiin pitää yhä enemmän myös suurelle yleisölle, esimerkiksi skeittitapahtumien yhteydessä. Vuonna 1984 ilmestyi ensimmäinen ainoastaan BMX—freestylelle omistettu aikakauslehti, Bob Osbornin Freestylin’ Magazine. BMX-freestyle eli kultakauttaan aina 1980-luvun lopulle saakka. Uusia freestylen alalajeja kehittyi ja pyörät ja varusteet kehittyivät. Seuraavaksi siirrymme esittelemään freestyle-alalajeja, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana BMX-freestylea. Kuten muissakin freestylelajeissa, virallisia sääntöjä ei kuitenkaan ole. Tärkeintä on tyyli ja esteettisyys, taidot sekä luovuus. BMX-freestylessa mielikuvituksesta palkitaan.
Street
Ensimmäinen esiteltävistä freestylelajeista on street. Siinä hyödynnetään nimensä mukaisesti katuja sekä muita julkisia paikkoja. Erityisesti kaupunkiympäristö sopii streetiin. Temppujen tekemisessä voi hyödyntää erilaisia kaiteita, portaita ja reunuksia. Streetissä on erilaisia tyylejä ja harrastajat ovat usein riippuvaisia siitä, millainen heidän oman elinympäristönsä arkkitehtuuri on. Streetistä tuli yleinen alalaji ja se vakiinnutti asemansa 1980-luvun lopussa. Nykyään street on eriytynyt muista freestylelajeista ja streetissä käytetään omanlaisiaan pyöriä. Niille on tyypillistä muun muassa lyhyemmät akselivälit, minkä vuoksi ne ovat tavallista liikkuvampia, mutta ne ovat vähemmän vakaita suuremmilla nopeuksilla, joten ne eivät sovellu esimerkiksi ramppiin ja dirttiin.
Dirtti ja ramppi
Dirtissä hypitään muun muassa hyppyreistä ja tehdään ilmalennon aikana näyttäviä temppuja. Hyppyreitä voi olla vain muutama tai useita. Rampissa hypitään puolestaan nimensä mukaisesti rampeissa eli kahdessa vastakkain olevassa kaaressa. Rampeissa voi tehdä ilma-, lippi- ja hyllytemppuja. Rampit voivat olla varta vasten BMX:ää varten rakennettuja, kuten freestylekisoissa, mutta usein tämän lajin harrastajat hyödyntävät skeittipuistojen ramppeja. Silloin muun muassa skeittipuiston materiaali vaikuttaa ramppi-BMX:n ajotyyliin. Materiaalina on voitu käyttää esimerkiksi puuta, betonia tai metallia. Puumateriaali sopii mahdollisimman korkeiden hyppyjen tekemiseen ja puu on myös turvallisempi materiaali pyöräilijälle kuin betoni. Betoni on kuitenkin halpuutensa takia yleisin materiaali.
Flätti on eriytynyt muista BMX-freestylen alalajeista
Flätti on jossain määrin eriytynyt muista BMX-freestylelajeista. Kun muiden freestylelajien harrastajat sekoittavat sulavasti useampaakin freestylelajia, flätin harrastajat ovat yleensä keskittyneet vain omaan alalajiinsa. Flätissä korostuu tekniikan merkitys, ja alalajin harrastajat voivat käyttää tunteja päivässä tekniikkansa hiomiseen. Toisin kuin muissa alalajeissa, flätissä haetaan pintaa, joka on mahdollisimman tasainen ja sileä, tempuissa ei siis hyödynnetä ramppeja tai kaiteita. Esimerkiksi parkkipaikat tai muu tasainen asfaltti soveltuu flättiin. Flätin harrastaminen onkin streetin tavoin siinä mielessä helppoa, että luonnollisia paikkoja harrastamiselle löytyy helposti, eikä harrastus ole kiinni esimerkiksi skeittipuistojen tai ramppien läheisyydestä.
Flätissä korostuu tasapainoilu pyörällä
Flätissä korostuu tyylikkyys ja siinä sanotaan olevan ripaus breakdancingia. Tempuissa korostuu tasapainoilu pyörällä ja pyörän erilaiset pyörivät liikkeet. Flätissä käytetään omaa erikoispyöräänsä, jonka ansiosta pyörä on helpompi saada pyörimään ja esimerkiksi pysymään tasapainossa yhden pyörän varassa. Flätin keksijöinä pidetään kolmea yhdysvaltalaismiestä: R. L. Osbornia, Bob Haroa ja Bob Moralesia. Osborn tunnetaan kaikkien aikojen parhaiten tienanneena flättipyöräilijänä ja Haro perusti tunnetun Haro Bicycles -yrityksen. Morales tunnetaan puolestaan lajiliitto American Freestyle Associationin (AFA) perustajana. Flätin juuret voidaan ajoittaa 1970-luvulle. Sen jälkeen tämä alalaji on käynyt läpi monia, erityisesti tyyliin liittyviä muutoksia.
BMX-freestylen kulta-aikana, 1980-luvulla, flättiesityksiä nähtiin todella suuria yleisömassoja keränneissä tapahtumissa, kuten NBA-otteluiden puoliajalla. Flätin suosio hiipui muiden freestylen alalajien tapaan 1990-luvulle tultaessa ja siitä tuli underground-laji. Uuteen suosioon flätti ponnahti 1990-luvun lopussa, lisääntyneen mediahuomion myötä. Tästä oli kiittäminen muun muassa kilpailuja, kuten Yhdysvalloissa äärimmäisen suosittua X Gamesia. Flätti pudotettiin kuitenkin X Gamesista ja muista suurista kisoista 2000-luvun alussa, mikä pakotti lajin itsenäistymään. Nykyään flätti onkin Yhdysvalloissa eriytynyt BMX:sta, vaikka lajia voidaankin kuvata satunnaisesti myös mainstream BMX-lehdissä ja videoilla. BMX:ssa on siis tarjolla erilaisia alalajeja, joista voit valita sen itsellesi sopivimman.